Micah Stanley
Seleeni aktivoi elimistön omia detoksifikaatioentsyymejä ja osallistuu suoraan raskasmetallien vieroitusprosessiin. Seleenihiiva viittaa orgaanisten seleeniyhdisteiden seokseen, joka on erityisen hyvä myrkkyjen poistossa.
Detox seleenillä
Seleeni on välttämätön hivenaine. Meidän on siis saatava sitä tarpeeksi ruoassamme. Esimerkiksi USA:ssa maaperä on suhteellisen runsaasti seleeniä. Väestö on vastaavasti hyvin saatettu seleeniä vastaan. Euroopassa sen sijaan maaperä ja siten myös ruoka on melko vähän seleeniä.
Siksi, kun Yhdysvalloissa ihmisillä voi olla 100-180 µg seleeniä litrassa verta, Saksassa arvot ovat yleensä vain 60-80 µg/l. Seleenin puutos on siksi paljon todennäköisempi alueellamme.
Seleenillä on kuitenkin niin tärkeitä tehtäviä elimistössä, että seleenin puutteeseen voi liittyä kauaskantoisia oireita. Jopa alle 50 µg/l arvoilla glutationiperoksidaasien aktiivisuus on rajoitettua. Nämä ovat endogeenisiä entsyymejä, jotka vastaavat kehon myrkkyjen poistamisesta ja oksidatiivisen stressin vähentämisestä kehossa.
Mitä paremmin seleeniä saa, sitä paremmin elimistö on suojattu myrkyllisiltä aineilta ja sitä paremmin se pystyy puhdistamaan itsensä – tämä yhteys on ollut tiedossa pitkään.
Seleeni ja E-vitamiini vähentävät raskasmetallien myrkyllisyyttä
Jo vuonna 1992 tutkittiin seleenin ja E-vitamiinin vaikutuksia raskasmetallimyrkytyksiin. Jo silloin tiedettiin, että seleeni voi torjua raskasmetallien myrkyllisyyttä. Olipa kyseessä kadmium, epäorgaaninen elohopea, metyylielohopea, tallium tai joissain tapauksissa hopea – niistä kaikista voi tulla vähemmän vaarallisia seleenin avulla.
E-vitamiinin tiedettiin tuolloin myös vähentävän metyylielohopean myrkyllisyyttä, vaikkakaan ei aivan yhtä hyvin kuin seleeni, sen sijaan E-vitamiini osoittautui tehokkaammaksi hopean myrkyllisyyttä vastaan. E-vitamiinilla on myös hyvä vaikutus lyijyyn, kun taas seleeni on vähemmän hyödyllinen tässä.
Sen pitäisi kuitenkin olla luonnollinen E-vitamiinin lähde. Koska synteettinen E-vitamiini – säännöllisesti ja suurina annoksina – voi lisätä syöpäriskiä.
Luonnollisia E-vitamiinin lähteitä ovat esim. B. vehnänalkioöljy tai moringa. Vehnänalkioöljyssä on noin 18 mg E-vitamiinia 10 grammaa kohti. Moringa tarjoaa 4–8 mg 10 grammaa kohti. Aikuinen tarvitsee 12-14 mg E-vitamiinia.
Pähkinöistä, manteleista ja öljysiemenistä saa myös paljon E-vitamiinia. Esimerkiksi 30 grammaa hasselpähkinöitä saa 7.5 mg E-vitamiinia. Manteleilla ja auringonkukansiemenillä on yhtä korkeat arvot, kun taas muut pähkinät ja siemenet sisältävät huomattavasti vähemmän E-vitamiinia.
Seleeni puhdistaa syöpää aiheuttavia kemikaaleja
Raskasmetallien lisäksi on tietysti monia muitakin myrkkyjä, jotka kuormittavat ihmisiä päivittäin, kuten B. syöpää aiheuttavat kemikaalit pakokaasuista, tupakansavu (passiivinen tupakointi), ruoka (torjunta-ainejäämät), home (aflatoksiinit), pakkaukset ja muovit jne.
Seleenillä on myös myrkkyjä poistava vaikutus moniin näistä myrkkyistä ja siksi se suojaa kehoa joskus vakavilta sairauksilta, jotka johtuvat kroonisesta myrkkyaltistumista.
Ei ihme, että seleeniä pidetään myös tehokkaana syöpää suojaavana aineena. Koska se on totta: mitä paremmin saat seleeniä, sitä paremmin olet suojattu syöpää vastaan. Toisaalta seleenin puute liittyy lisääntyneeseen syöpäriskiin.
Virtsarakon syövän, keuhkosyövän, mahasyövän, ruokatorven syövän ja maksasyövän riskin kerrotaan lisääntyvän kaksin-kolme kertaa seleenin puutteessa. Mitä tulee kilpirauhassyöpään, seleenin puutoksen sanotaan lisäävän taudin kehittymisriskiä lähes kahdeksankertaiseksi.
Mitä korkeampi seleenitaso, sitä vaarallisempi elohopea on
Nykyiset havainnot vahvistavat seleenin myrkkyjä poistavan vaikutuksen. Esimerkiksi vuonna 2010 Ralston et al. Pohjois-Dakotan yliopistosta Toxicology-lehdessä: Mitä korkeampi seleenitaso, sitä vähemmän vaarallista on, kun myrkyt, kuten esim. B., kuluttavat metyylielohopeaa.
Tämä seikka tiedetään myös karjankasvatuksesta (1960-luvulta lähtien): Jos rehu sisältää vähän seleeniä, altistuminen elohopealle aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Toisaalta, jos eläimet saavat hyvin seleeniä, raskasmetallilla ei ole läheskään yhtä huonoa vaikutusta.
Seleeniä sisältävä ruokavalio ei ainoastaan voi estää metyylielohopean – erityisen myrkyllisen elohopean orgaanisen muodon – aiheuttamia myrkkyjä, vaan se voi jopa korjata joitakin vakavimmista oireista, joita elohopealle altistuminen voi aiheuttaa.
Miksi elohopea on niin haitallista? Pohjois-Dakotan tutkijat selittävät myös tämän artikkelissaan:
Elohopea tekee vieroitusentsyymeistä tehottomia
Metyylielohopea estää palautumattomasti seleeniriippuvaisia entsyymejä, seleenientsyymejä. Näihin entsyymeihin kuuluu edellä mainittu glutationiperoksidaasi.
Selenoentsyymit estävät oksidatiivisia hyökkäyksiä koko kehossa, ja ne voivat myös korjata oksidatiivisia vaurioita jossain määrin. Ne ovat erityisen aktiivisia aivoissa ja neuroendokriinisessa kudoksessa.
Jälkimmäinen on eräänlainen hormoneja tuottava hermokudos. Sitä esiintyy pääasiassa maha-suolikanavassa, mutta myös keuhkoissa, munuaisissa, munasarjoissa ja ihossa.
Jos selenoentsyymit näissä herkissä kudoksissa ja elimissä estyvät tai jopa inaktivoituvat, tämä johtaa luonnollisesti kaikenlaisiin terveysongelmiin.
Elohopea inaktivoi entsyymit sitoutumalla seleeniin. Elohopean toinen suosikkisidoskumppani on rikki. Mutta elohopea sitoutuu seleeniin miljoona kertaa paremmin kuin rikkiin.
Tällä tavalla selenoentsyymit vaurioituvat vakavasti, niiden uusiutuminen estyy ja kehon oma myrkkyjen poisto estyy.
Tämä selittää, miksi populaatioissa, joissa syödään paljon elohopealla saastuneita kaloja, mutta ruokavaliossa on yleensä vähän seleeniä, voidaan todeta yhä uudelleen, että tällä on negatiivinen vaikutus lasten älykkyysosamäärään.
Jos sen sijaan ruokavaliossa on runsaasti seleeniä, elohopealla saastuneen kalan toistuvasta syömisestä ei näytä olevan haittaa. Seleeni voi jopa parantaa lasten älykkyysosamäärää täällä.
Seleeni varmistaa elohopean poistumisen
Vuonna 2012 seleenin myrkkyjä poistavia vaikutuksia testattiin Wanshanissa, Kiinassa, alueella, jossa ihmiset kärsivät kohonneista elohopeapitoisuuksista. Tutkimukseen ilmoittautui 103 vapaaehtoista. Heistä 53 sai seleenihiivaa (100 µg) päivittäin kolmen kuukauden ajan ja loput 50 plasebovalmistetta (seleenitöntä hiivaa).
Nyt voitiin havaita, että elohopean erittyminen virtsan kautta seleeniryhmässä lisääntyi, kun taas malondialdehydiarvot virtsassa laskivat. Malondialdehydi on tärkeä oksidatiivisen stressin merkkiaine. Ja koska elohopealle altistuminen liittyy aina vakavaan oksidatiiviseen stressiin, malondialdehydipitoisuuden lasku osoittaa elohopeaaltistuksen laskua.
Kaikki nämä tosiasiat viittaavat siihen, että sinun on kiireellisesti optimoitava oma seleeninsaanti ollaksesi paljon paremmin suojattu mahdollisilta ympäristömyrkkyiltä ja raskasmetallien saastumiselta tulevaisuudessa.
Mutta heti kun olet päättänyt ottaa seleeniä tai syödä seleenipitoisia ruokia, törmäät usein tietoon, jonka mukaan seleeni on syöpää aiheuttavaa ja lisää diabeteksen riskiä.
Seleeni ja syöpäriski
Miksi seleeni liittyy lisääntyneeseen syöpäriskiin, varsinkin kun monet tutkimukset ovat osoittaneet päinvastaista?
Hyvin yksinkertaista: Riippuu omasta seleenitasostasi ja siitä, otatko seleeniä yksin vai mahdollisesti yhdessä huonompien (synteettisten) ja muiden aivan liian korkeiden ravintolisien kanssa – kuten seuraava kliininen tutkimus 2013 osoittaa. :
35,000 55:lla yli 200-vuotiaalla miespuolisella osallistujalla osoitettiin, että niillä miehillä, joilla oli jo liiallinen seleenitaso (mitattu varpaankynsistä) ja jotka söivät myös seleeniä (62 µg päivässä), riski sairastua eturauhassyöpään oli 400 prosenttia suurempi. Jos he ottivat myös E-vitamiinia (30 IU, mikä on yli 224 kertaa tarpeen), eturauhassyövän riski nousi peräti prosenttia.
Miehillä, joilla oli normaali tai alhainen seleenitaso ja joita täydennettiin seleenillä, ei kuitenkaan lisääntynyt syöpäriski.
Seleeni on siis haitallista vain, jos sitä otetaan, kun seleenitasot ovat jo aivan liian korkeat. Tilanne on samanlainen kuin muissakin mineraaleissa. Esimerkiksi raudan saannin ei pitäisi koskaan olla keskimääräistä suurempi, sillä se ei vahingoita vain sydän- ja verisuonijärjestelmää, vaan sitä pidetään myös valtavana syöpäriskinä.
Seleeni ja diabeteksen riski
Jotkut viime vuosien tutkimukset ovat myös löytäneet yhteyden seleenitasojen ja kohonneen diabeteksen riskin välillä. Mitä enemmän seleeniä ihminen saa päivässä, sitä suurempi on hänen diabeteksen riskinsä – niin siellä sanotaan.
Vuonna 2010 Stranges et al. havaitsi, että 7,180 250 tutkimukseen osallistuneesta 16 sai diabeteksen 60.9 vuoden jälkeen. Ne, joille kehittyi diabetes, olisivat kuluttaneet 56.8 µg seleeniä päivässä ruokavalionsa kanssa vuosien ajan, muut ”vain” µg.
Viisi vuotta myöhemmin Wein et al. samanlainen. Diabetekseen kehittyneet osallistujat (525 henkilöä 5,400 46.7:sta) olivat kuluttaneet seleeniä keskimäärin 43.1 µg päivässä, muut µg.
Ero on minimaalinen, eikä mielestämme ole ratkaiseva diabeteksen kehittymisen kannalta, etenkään kun otetaan huomioon osallistujien muut riskitekijät.
Esimerkiksi ne naiset, jotka sairastuivat diabetekseen, olivat vanhempia, raskaampia ja vähemmän koulutettuja. Jälkimmäinen viittaa usein epäterveellisempiin elämäntapoihin – ja on hyvä tietää, että ylipainoiset ja vanhemmat ihmiset ovat alttiimpia diabetekselle kuin hoikat ja nuoremmat.
Vuonna 2007 Stranges et al. 1,202 8 osallistujalla kuinka pitkäaikainen (lähes 200 vuotta harjoitettu) ravintolisä µg:lla seleeniä vaikuttaa diabeteksen riskiin. Puolet koehenkilöistä sai seleeniä ja toinen puoli lumelääkettä.
Kävi ilmi, että seleeni ei pystynyt estämään diabetesta. Seleeniryhmässä oli jopa enemmän diabeetikoita kuin lumeryhmässä.
Koehenkilöt olivat tutkimuksen alkaessa 63-vuotiaita. Tässä ikäryhmässä on "normaalia", että 9-10 prosentilla väestöstä kehittyy diabetes. Tässä tutkimuksessa 97 1,202 :sta sairastui.
Jos seleeni lisäisi diabeteksen riskiä, useammille seleeniryhmän ihmisille olisi pitänyt kehittyä diabetes. Mutta sairastuneiden määrä oli normaalin rajoissa.
Lisäksi tutkimus tehtiin Yhdysvalloissa, jossa ihmisillä tiedetään olevan erittäin hyvä seleenisaanti. Tutkimuksen alussa kaikilla osallistujilla oli siis myös arvot noin 120 µg/l. Nämä olivat siis ihmisiä, jotka eivät olisi koskaan tarvinneet seleenilisää.
Seleeniryhmän arvot nousivat kuitenkin tutkimuksen aikana 180-200 µg/l, lähes yliannostukseen viittaaviin arvoihin, joissa tutkimukseen osallistuneiden mielestämme ei pitäisi on jätetty vuosiksi.
Joten milloin seleeniä sisältävä ravintolisä on hyödyllinen? Vai riittääkö seleenipitoisten ruokien syöminen? Kuinka paljon seleeniä tarvitset päivässä? Mitä eroa on orgaanisten ja epäorgaanisten seleeniyhdisteiden välillä? Ja miten mittaat seleenitason?
